Pulkkarinteen turvallisuutta parannettu merkittävästi
Saariselän vetovoimainen pulkkarinne on jälleen yleisön käytössä
Saariselän hiihtokeskuksen pulkkarinteessä on toteutettu alkuvuoden aikana huomattavia turvallisuutta parantavia toimia. Paikallisten asukkaiden ja alueella vierailevien matkailijoiden suuressa suosiossa oleva pulkkarinne on ollut jälleen loppiaisesta saakka kokonaisuudessaan yleisön käytössä.
Pulkkarinteeseen on asennettu rinnealueen osoittavat huomioviitat, 500 metriä suojaverkkoa sekä 10 kpl puiden verhoiluun tarkoitettua pehmustepatjaa. Rinteen puustoa on raivattu näkyvyyden ja turvallisuuden parantamiseksi, kahden ylikulkusillan kaiteisiin on asennettu suojalevyt ja liikennemerkkejä on lisätty sekä pulkkarinteeseen että rinteen poikki meneville hiihtoreiteille. Lisäksi pulkkarinteen suosittuun alaosaan tullaan vielä lähipäivinä asentamaan kahdeksan valonheitintä yleisvalaistuksen parantamiseksi.
Saariselän hiihtokeskuksesta muistutetaan, että jokaisen pulkkarinteessä vierailevan on muistettava maltti ja toisten huomioiminen vahinkojen välttämiseksi. Etenkin lapsille suositellaan kypärän käyttöä myös pulkkarinteessä laskettaessa. Lisäksi vanhempien on hyvä keskustella lasten kanssa turvallisuusasioista ennen rinteeseen tulemista.
Lisätietoja:
Ski Saariselkä Oy:n liiketoimintajohtaja Lea Kontturi, p. 040 733 4143
Ski Saariselkä Oy:n toimitusjohtaja Janne Seurujärvi, p. 050 512 2518



